Omistajanvaihdos voi kääntää yrityksen alamäen ylämäeksi.

Moni yrittäjä miettii tällä hetkellä eläköitymistä tai muusta syystä yrityksestä luopumista. Liian moni ajattelee, että firma vain hiljalleen lopettaa toimintansa eikä jatkajaa edes etsitä. Vaikka liiketoiminta olisi henkilöitynyt omistajaan, on omistajanvaihdos mahdollinen. Vaihdokseen valmistaudutaan silloin siirtämällä vastuuta ja tietoa yrityksen mahdolliselle jatkajalle tai avainhenkilöille.

Jos jatkaja ei löydy yrittäjän perhepiiristä eikä yrityksen henkilökunnasta, on uutta omistajaa ryhdyttävä hakemaan ulkopuolelta. Joskus ostajaehdokas voi löytyä vain kertomalla omille sidosryhmille aikomuksistaan myydä yritys – asiakas, tavarantoimittaja tai muu kumppani voi hyvinkin olla kiinnostunut.

Yrittäjyys kiinnostaa tällä hetkellä hyvin monia ja mikäpä olisi helpompi tapa ryhtyä yrittäjäksi kuin ryhtyä jatkamaan olemassa olevan yrityksen liiketoimintaa. Omistajanvaihdos antaa usein uutta buustia yritystoimintaa, kun uusi yrittäjää tarttuu puikkoihin uusin silmin ja tuorein voimin.

Milloin liikkeelle?

Usein sanotaan, että omistajanvaihdoksen suunnittelu on hyvä aloittaa riittävän ajoissa, jopa 5 vuotta ennen suunniteltua vaihdosta. Tämä on monessa suhteessa pätevä neuvo, jonka noudattaminen jättää liikkumavaraa eikä ajauduta tilanteeseen, jossa joudutaan tekemään nopeita huonoja päätöksiä. Onnistunut omistajanvaihdos on kuitenkin mahdollinen nopeallakin aikataululla. Joskus vaikuttaa sille, että eniten aikaa tarvitsee yrittäjä itse siihen ajatukseen totutteluun, että oma yritystoiminta ei olekaan enää omaa. Kun lopullinen päätös luopumisesta tehdään, onkin yrittäjällä tavallisesti jo kova kiire päästä yrityksestä eroon.

Mitä ensin?

Hinnan lisäksi ostajaehdokkaita kiinnostaa hinnan pohjana olevat yrityksen talousluvut eli näistä on hyvä lähteä liikkeelle. Miltä yrityksen talous näyttää? Miten luvut voisi esittää, että yrityksestä mahdollisimman selkeän kuvan? Mikä yrityksen arvo on?

Yrityksen arvonmäärittäminen on tavallisesti suurin haaste ja riski omistajanvaihdoksissa. Vaikka omistaja onkin oman yrityksensä paras tuntija, on yrityksen arvonmäärityksessä tavallisesti asiantuntija-apu paikallaan. Liian korkea hinta pelästyttää ostajaehdokkaat ja voi katkaista neuvottelut pysyvästi. Epärealistinen hintapyynti myös pidentää yrityksen myyntiaikaa, joka taas voi vaikuttaa omistajan ja yrityksen liiketoimintaan negatiivisesti, kun liiketoimintaa ei enää hoideta.

Tämä teksti on julkaistu ensin Lahden Yrittäjien blogissa https://www.yrittajat.fi/paijat-hameen-yrittajat/lahden-yrittajat/a/blogit/omistajanvaihdos-voi-kaantaa-yrityksen-alamaen-ylamaeksi.

%d