img_4274-mv

Tervetuloa sivuilleni! Julkaisen tässä blogissani noin kerran viikossa kirjoituksen verotuksesta, lakiasioista kuten perinnöistä ja testamenteista, yrittämisestä tai hoitamistani jutuista. Olen varma, että sinuakin kiinnostaa monet aiheistani, joten ota blogini seurattavaksi.

Ensimmäinen kirjoitus oman yritykseni omaan blogiin. Jännittävää! Vaikka olen jo bloggaillut viimeisellä työnantajallani täällä. Jotenkin se on erilaista, kun kaikki on omaa.

Tällä viikolla pääsenkin varsinaisesti aloittamaan yritystoiminnan. Tässä onkin heti töitä tehtävänä: valitus arvonlisäveroasiassa hallinto-oikeuteen, rakennusliikkeen osakassopimus sekä vanhemmalle pariskunnalle avioehto ja testamentti.

Testamentti ja avioehto – perintösi jaetaan niin kuin tahdot!

Pariskunta tuli keskustelemaan kanssani tilanteestaan, jossa molemmilla puolisoilla on aikuisia lapsia edellisestä liitoistaan sekä yksi yhteinen alaikäinen lapsi. Heillä on yhteinen osakehuoneisto ja sijoitusasunto sekä miehellä on oma yritys.

Käytyämme läpi, miten perintö heidän kuollessaan jaettaisiin, halusivat puolisot, että miehen yritysomaisuus menisi hänen kuollessaan miehen omille ja puolisoiden yhteiselle lapselle. Tätä varten teemme avioehdon, jolla yritysomaisuus rajataan avio-oikeuden ulkopuolelle.

Ilman riitoja ja veroja

Testamentilla voidaan pyrkiä estämään riitoja, joita usein tällaisissa tapauksissa voi syntyä, kun perilliset eivät ole kovinkaan läheisiä keskenään. Tosin, kuten on hyvin tiedossa, myös hyvinkin läheisillä perillisillä voi mennä perintöä jaettaessa sukset ristiin. Testamentin tekeminen kannattaa aina, sillä voidaan myös vaikuttaa tulevien perintöverojen määrään.

Vähennä sinäkin riitoja perinnöstäsi ja kevennä perillisten perintöverotaakka ja tee testamentti! Autan laatimisessa mielelläni. Katso täältä, mitä testamentin laatiminen sisältää ja maksaa.

%d